Tonttuja ja torkahduksia

Elokuun 16. 2011 - unizia

Kun kerran ihmiset jaksavat mainita, että meikäläisen unielämä on jotenkin aktiivista. Niin ajattelin jakaa näitä muillekin. Se tietenkin kuinka nämä muita kiinnostavat niin onkin eri asia. Joskin, joskus joku sanoi että unet kannattaa kirjoittaa paperille, ja heittää pois niin näin ovat käsiteltyjä. Ehkä tämä sopii minulle, koska uskon että asioita ei kannata käsitellä vaan unohtaa.

Joka tapauksessa viimeisimpään uneeni.

Kaikki alkoi siitä kuin päätin osallistua kilpa-ajoon. Autoilu onnistui rauhallisessa tahdissa yöllisellä moottoritiellä. Ohjaimet olivat harvinaisen helpot. Kyseessä oli lasten kasaripeli jossa vihreällä pohjalla mentiin autolla tasaisen mutkaista tietä. Tässä joku deluxe malli asiasta. Ehkä huomioitavaa on se että en omaa ajakorttia.

Näin sen näin

Näin sen näin

Joka tapauksessa, tuolla volvolla ei päässyt 120km/h nopeampaa, ja kilpailiani valkoinen datsun meni ohi. Jotain täytyi keksiä joten taivutin aika- avaruutta ja menin ohi toisen ulottuvuuden kautta. Pääsin vihdoinkin metsään, ja laitoin peitot ja tyynyt valmiiksi päivälepoon. Puunkolosta kuitenkin tuli puutarhatonttu, joka lupaili kaikenlaista jos annan tälle peiton.

Oli se ehkä likaisempi

Oli se ehkä likaisempi

Annoin yhden peiton ja tämä painui takaisin puunrunkoon nukkumaan. Ilkeä paskiainen kun on, alkoi tämä vaatimaan toista peitto. Tähän en voinut suostua, koska metsässä on kylmä öisin. Tonttu alkoi ilkeilemäään, mutta sanoin että ottaa peiton mukaan ja tulee minun viereeni. Olin kuitenkin luvannut että autan tontun kotia, johon vastasin että kotosalla. Kotosallahan tarkoittaa siis kodin lähellä. Tähän tämä posliini otus suostui ja lupasi sen pannullisen kultaakin.

Ikävä kyllä päivä unet loppuivat lyheen kuin huomasimme planeetan tulevan maata kohti (muutama viikko sitten katsoin melancholian). Tonttu lähti juoksemaan, kuten myös minä. Muutaman kilometrin juoksun jälkeen löysin madonreiän ja palasin omaan rauhalliseen ulottuvuuteeni…

Heräsin aamulla kun osa henkilöistä päätti lähteä töihin, ja jatkoin unia. Seuraavaksi kiersinkin maailman haisulin ja ruotsin kuningattaren kanssa ilmalaivalla.